top of page
Writer's pictureKatja Pihkala

Sisäiset vuodenajat

Ovatko sisäiset vuodenajat sinulle tuttuja? Jaotteletko kiertosi eri vaiheisiin?

Alexandra Pope puhui ensimmäisten joukossa sisäisistä vuodenajoista, ja sittemmin niistä on puhunut moni muukin.

Lyhykäisyydessään kierto jakaantuu neljään osaan, vuodenaikoihin. Sisäisistä vuodenajoista voisi kirjoittaa kirjan, niihin liittyy niin paljon eri aspekteja aina ruokasuosituksista arkkityyppeihin.

Tässä kuitenkin kevyt pintaraapaisu, jotta pääset kärryille, mistä puhun kun puhun sisäisistä vuodenajoista.


Kierron ensimmäinen vaihe, uuden kierron alku eli kuukautisvuodon aika, on talvi. Talvi on levon aikaa, unennäön aikaa. Sisäisessä maailmassasi saattaa olla paljon tapahtumaa, mutta ulkoisesti tapahtuu hyvin vähän. Aivan kuten elämä fyysisessä talvessakin keskittyy sisätiloihin, niin on myös sisäisessä talvessa. Talvella on hyvä pitää itsensä lämpimänä. Talvella syödään lämpimiä ruokia. Ja mainitsinko jo levon?


Talvea seuraa tietenkin kevät. Uusi elämä sarastaa sinussa. Alkukeväästä saatat vielä vuotaa hieman, mutta tunnet silti energian nousun suonissasi. Olet valmis uuteen kierrokseen, ja mitä paremmin lepäsit talvella, sitä energisemmäksi ja valmiimmaksi luultavasti itsesi tunnet. Vuoto on siivonnut sinusta vanhaa pois, puhdistanut systeemiäsi niin fyysisesti kuin energeettisestikin. Keväällä saatat tuntea itsesi leikkisäksi. Elämä on leikkikenttä, jossa kaikki on mahdollista! Nyt voit syödä kevyemmin, mutta kuuntele silti, mitä kehosi kaipaa.


Kesän tullessa saatat kokea olevasi kukkeimmillasi. Kaikki sujuu, olet omassa voimassasi. Saat asioita aikaan, etkä edes ajattele, että joskus olisi toisin. Tämä on se vaihe, jossa tavallisesti tunnet olevasi vetovoimainen. Ja ellet tunne, se ei haittaa sinua, sillä sinua ei kiinnosta hittojakaan mitä muut sinusta ajattelevat! Haluat todennäköisesti ilmentää feminiiniä olemuspuoltasi pukeutumisella tai ylipäätään laittautumalla. Myös ympäristö usein laittaa merkille viehätysvoimasi, sillä sinussa on selittämätöntä hehkua, ”sitä jotakin”. Osa hehkusta on puhdasta biologiaa, sillä ovulaatio sijoittuu kesään. Nauti elämästä, kehollisuudestasi ja tarjoa kehollesi ravintoa, jota se kaipaa.


Kesä kääntyy vääjäämättä jälleen syksyyn. Asiat hidastuvat ja kesän flow hiipuu vähitellen niin, että aluksi sitä tuskin huomaa. Syksyn loppua kohden ei kuitenkaan jää epäselväksi mistä on kyse, sillä sisäinen kriitikkosi (taas Popen kirjasta, katso lähde lopussa) on äänekäs. Se sättii sinua asioista, joita et ole tehnyt ja tavasta, jolla olet tässä maailmassa. Sille ei tunnu riittävän mikään. Samaan aikaan energiatasosi laskee ja saatat saada yhä vähemmän aikaiseksi. Toisaalta jossain kohtaa syksyä sinulla voi olla valtava tehokkuuspiikki, ja saatat saada montakin keskeneräistä juttua valmiiksi. Usein tämä ei kuitenkaan sijoitu aivan loppusyksyyn. Nimittäin syksyn lopulla aivan ennen vuodon alkua molempien ns. naishormoniesi tasot romahtavat, ja saatat olla itkuherkkä ja alakuloinen, tai tunteet voivat olla ylipäätään pinnassa. Syksyllä kehosi kaipaa hiilareita, joten älä kiellä niitä tässä vaiheessa kokonaan itseltäsi. Armo ja lempeys, laskeutuminen lepoon ovat syksyllä avainasemassa.





Mikä on sinulle helpoin sisäinen vuodenaika? Entä hankalin? Millaista viestiä kierron hankalin vaihe yrittää sinulle kertoa?

Entä miten voisit järjestää elämääsi enemmän kiertosi mukaan? Onko se mahdollista?


-Katja


Viittaukset Pope & Hugo Wurlitzer (2017): Wild Power.

6 views0 comments

Comentarios


bottom of page